Naprapaatti hoitaa:

Nivelrikko

Tervetuloa Suomen Naprapaattiyhdistyksen sivuille. Tällä sivulla kerromme nivelrikosta. 

Nivelrikko on yleisin nivelsairaus, joka aiheuttaa muutoksia nivelen eri rakenteissa ja koko raajan lihaksistossa. Nivelrikon syntyyn vaikuttavia tekijöitä ovat mm. ikääntyminen, perimä, nivelvammat sekä niistä mahdollisesti aiheutuva nivelen epävakaus, liian raskas työ tai liikunta ja alaraajojen nivelissä ylipaino.

 

Nivelrikon perimmäistä syytä ei tiedetä. Sitä esiintyy eniten polvissa, lonkissa ja sorminivelissä sekä selkänikamien välisissä nivelissä. Nivelrikossa ruston tuhoutuminen etenee nopeammin kuin rustoa korjaavat tekijät, eikä vaurioitunut nivelrustokudos ei parane ennalleen. Muutokset etenevät yleensä hitaasti vuosien kuluessa.

 

Nivelrikkokipu on jomottavaa ja usein pahenee liikkuessa ja lievittyy levossa, mutta voi edetessään muuttua jatkuvaksi ja vaivata myös yöllä. Kipu voi olla joko paikallista tai heijastaa lonkasta polveen tai toisinpäin. Nivelrikkoon liittyy aamu- ja liikkeellelähtöjäykkyyttä sekä alaraajojen nivelrikossa kävelyn, istumaan ja seisomaan nousemisen hankaluutta. Nivelrikko todetaan oirekuvan ja röntgenkuvan perusteella. Röntgenkuvissa näkyvä nivelrikon vaikeusaste ja kivun voimakkuus eivät aina korreloi keskenään.

 

Nivelrikon itsehoitoon kuuluvat kylmähoito, liike- ja lihasharjoittelu, sopivat liikuntalajit, apuvälineiden käyttö ja ylipainoisilla painon pudottaminen. Naprapaateilla on osaamista ohjata nivelrikkopotilaalle soveltuvia harjoitusohjelmia sekä monipuolisia hoitomenetelmiä nivelrikon oireiden lievittämiseksi ja toimintakyvyn parantamiseksi. Lisäksi naprapaatit voivat suositella tukia ja apuvälineitä, kuten polvi- tai rannetukia.  Osa naprapaateista tarjoaa myös TENS hoitoa ja akupunktiota / kuivaneulausta, jotka voivat lyhytaikaisesti vähentää nivelkipua ja lisätä toimintakykyä.

 

Nivelrikon ehkäisyyn kuuluu säännöllinen liikunta, normaalipainon ylläpito ja tapaturmien ehkäisy. Kohtuullinen liikunta ja painonhallinta vähentävät nivelrikon riskiä ja parantavat yleistä hyvinvointia.

 

Nivelrikko on yleisin nivelsairaus, joka vaikuttaa merkittävästi elämänlaatuun. Naprapaattien tarjoamat hoitomenetelmät ja omatoimisen hoidon ohjaus auttavat lievittämään oireita ja parantaa toimintakykyä. Varaa aika naprapaatille ja aloita matka kohti kivuttomampaa ja aktiivisempaa elämää.

Naprapatia » Näitä hoidamme » Nivelrikko